Turvallisuuspoliittista yhteisymmärrystä on rakennettava poutasään aikana

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusta muodostuu kansallisesta maanpuolustuksesta, läntisistä kumppanuuksista EU:n, Naton, Pohjoismaiden ja muiden länsimaiden kanssa, kansainvälisten järjestöjen jäsenyyksistä muun muassa YK:ssa ja ETYJ:ssä sekä tietysti toimivasta suhteesta Venäjän kanssa.

Nato-jäsenyydestä on erilaisia näkemyksiä. Osa kannattaa ja osa vastustaa. En puutu perusteluihin tässä sen tarkemmin. Mutta yhdestä asiasta lähes kaikki eduskuntapuolueet ovat yhtä mieltä: tarpeen vaatiessa Suomen on mahdollista hakea puolustusliiton jäsenyyttä. Tätä on perinteisesti kutsuttu Nato-optioksi ja tämä mahdollisuus on kirjattuna eduskunnan hyväksymään ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon.

Mahdollisuus liittyä Natoon on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksi peruspilareista. Se on muotoutunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden kuluessa. Lähes kaikki muut EU-maat ovat jo puolustusliiton jäseniä, mutta Suomi on jäänyt porstuaan. Nato-optiolla on kriisejä ennaltaehkäisevä vaikutus, vain jos se on Suomelle aidosti uskottava vaihtoehto. Selvää on myös se, että option uskottavuus edellyttää Natolta avoimien ovien politiikkaa. Viime kuukausina olemme nähneet Venäjän presidentin vaatimuksia Naton avoimien ovien politiikan lopettamiseksi, joka sellaisenaan estäisi Suomen mahdollisuuden hakeutua Naton jäseneksi ja siten kaventaisi ulkopoliittisia vaihtoehtojamme.

Kyseessä on räikeä etupiiriajattelu, joka toteutuessaan heikentäisi Suomen turvallisuutta ja jota vastaan Yhdysvallat ja Eurooppa ovat asettuneet. Naton ovet ovat avoinna, siitä voimme olla tässä hetkessä varmoja ja tämä on myös Suomelle vahvistettu hiljattain niin Naton kuin Yhdysvaltojenkin toimesta. Kun Pariisin rauhansopimus, eikä kuopattu YYA-sopimuskaan enää aseta kansainvälisiä rajoitteita meille, Suomi on vapaa päättämään ratkaisuistaan.

Nato-option elinvoimaisuus perustuu kansainvälisen tuen lisäksi kotimaiseen myötävaikutukseen. Tämä tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että puolueilla on oltava selkeä ja yhteinen käsitys siitä, mitä optio tarkoittaa ja miten sitä tarvittaessa hyödynnetään. Viime aikoina olemme kuulleet erilaisia käsityksiä Nato-option sisällöstä. Esimerkiksi pääministeri Sanna Marin totesi tuoreeltaan, ettei Suomi tulisi todennäköisesti hakemaan tällä vaalikaudella Nato-jäsenyyttä ja katsonut yhden esteen Nato-jäsenyydelle olevan sen vähäinen kannatus eduskunnassa.

Keskustan Matti Vanhanen on puolestaan sanonut, ettei Suomen kannata etukäteen määritellä niitä mittareita, joiden perusteella jäsenyyttä olisi haettava. Lisäksi Vanhasen mukaan hakemus olisi toteutettava nykyistä rauhallisimmissa olosuhteissa. Kotimaisessa keskustelussa ilmenevä kokonaisuus Nato-option merkityksestä on epämääräinen. Suomen ei tietenkään tule etukäteen avata täysin ulko- ja turvallisuuspoliittista pelikirjaansa ulospäin, mutta loogiset ristiriidat ja liiallinen epämääräisyys eivät myöskään ole tarkoituksenmukaista.

Vaikka sanamuotoilujen perään katsominen saattaa vaikuttaa pilkunviilaukselta, kyse on tärkeästä asiasta. Puolueilla täytyy olla keskenään mahdollisimman yhteneväinen käsitys ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimintatavoista muuttuvia tilanteita varten. Ennakointi on viisautta. Mikäli eteemme tulisi äkillisesti kriisitilanne, meillä on jo siinä vaiheessa oltava yhteisymmärrys Suomen edusta. Kriisitilanteessa meillä ei ole aikaa väärinkäsityksiin ja puolueiden väliseen luottamuksen rakentamiseen.

Viestin ja yhteisen tahtotilan pitää olla selvä. Suomella tulee tarvittaessa olla kyky reagoida nopeasti ja eduskunnasta löytyy tarvittaessa myös enemmistö. Epämääräisten kriteerien asettaminen Nato-optiolle voi pahimmillaan asettaa Suomen vaikeaan tilanteeseen. Eduskuntapuolueilla on tämän ehkäisemisessä merkittävä vastuu. Siksi puolueiden tulisi sekä keskuudessaan että keskenään käsitellä poutasään aikana option sisältöä ja etsiä yhteisiä säveliä hyvissä ajoin. Näin ennakoimme ja rakennamme kansallista eheyttä vaikeita aikoja varten. Yksituumaisuus on lopulta suurin voimavaramme.