top of page

Nyt on aika laittaa Suomi kuntoon



Tutkimuslaitokset varoittavat, että hyvinvointiyhteiskuntamme ajautuu umpikujaan nykyisellä velkaantumisella. Kriisituet olivat tilapäisiä, mutta nyt otetaan syömävelkaa arjen menoihin. Meidät tunnetaan maailmalla järkevinä ja omat asiansa hoitavansa kansana. Kohta tämä mielikuva romuttuu. Muihin Pohjoismaihin verrattuna köyhdymme ja yhteiskuntamme perusta heikkenee. Ajamme ruotsalaisten vanhoilla autoilla. Hieno tarina menestyvästä Suomesta on kääntynyt laskuun.


Pieni maa ei saa menettää taloudellista itsenäisyyttään näin vaarallisessa maailmassa. Omat asiat on laitettava kuntoon ajoissa. Suomella on kaikki mahdollisuudet hyvään tulevaisuuteen. Otetaan mallia muista Pohjoismaista, eikä Etelä-Euroopan maista. Terve talous syntyy työstä ja yrittäjyydestä, ei velkaantumisesta ja jatkuvista veronkiristyksistä. Tuetaan ihmisten aktiivisuutta, eikä passiivisuutta. Jokaisen työkykyisen tulee olla töissä, eikä kotisohvalla. Sama pätee meihin kantasuomalaisiin ja myös muualta tulleisiin. Ahkeruus ja osaamisen hankkiminen pitää palkita. Kateuden lietsominen pitää lopettaa.


Verorahat pitää kohdentaa ensisijaisesti tärkeimpiin palveluihin ja rahat pitää käyttää järkevästi. Veronmaksajan lompakkoa on suojeltava veronkiristyksiltä ja maksuilta, jotta palkalla ja eläkkeellä tulee toimeen ilman sosiaalitukia. Terveen talouspolitiikan avulla palkat ja eläkkeet kehittyvät suotuisasti, kouluihin ja hyvinvointipalveluihin saadaan kunnolliset resurssit ja yhteiskunnan turvallisuus varmistetaan myös tuleville sukupolville. Eikä ole yhdenkään julkisen sektorin ammattilaisen etu, että tulevaisuus on velan päälle rakennettu korttitalo.


Kokoomus on esittänyt maltillisen, mutta samalla päättäväisen ohjelman, jolla Suomi laitetaan kuntoon. Sydän lämpimänä, mutta tosiasiat tunnustaen. Kaikista pidetään huolta, mutta korostamme oikeuksien rinnalla myös yksilön velvollisuuksia. Näköjään kritiikkiä löytyy muista puolueista. Kannustan jokaista puoluetta kuitenkin esittämään oman vaihtoehdon hyvinvointiyhteiskuntamme pelastamiseksi. Velaksi eläminen ei ole enää vaihtoehto - se on luovuttamista. Nyt on aika tunnustaa tosiasiat ja ottaa vastuu suomalaisten tulevaisuudesta.

Tilaa Antin eduskuntakirje!

Tilaaminen onnistui! Ollaan yhteydessä!

bottom of page