Ministeri Häkkänen: Sisäilmaongelmat kitkettävä Suomesta - jokaisella oikeus terveellisiin tiloihin
Tiedote
13.3.2019
Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) piti juhlapuheen tänään Rantakylän yhtenäiskoulun avajaisissa Mikkelissä. Yhtenäiskoulua on remontoitu mm. sisäilmaongelmien vuoksi.
- Rakennusten tervehdyttäminen koskettaa monia ympäri Suomen. Määrätietoisen työn tärkeyttä terveen sisäilman puolesta ei voi liikaa korostaa - niin kunnissa kuin eduskunnassakin, Häkkänen sanoo.
Häkkänen iloitsee siitä, että viime vuosina on otettu askeleita eteenpäin taistelussa sisäilmaongelmia vastaan. Valtioneuvoston viime vuonna hyväksymän Terveet tilat 2028 –ohjelman kymmenvuotiskauden aikana on tarkoitus saada vakiinnutettua toimintatapa, jossa mm. rakennusten kunto arvioidaan ja tarkistetaan säännöllisesti ja tilan kävijöiden kokemuksia kuullaan. Tämän on tarkoitus vastata mm. monien päiväkotien ja koulujen haastaviin sisäilmatilanteisiin.
- Aina ei sisäilmaongelmassa ole kyse varsinaisesta homeesta. Kaikkeen oireiluun on tärkeä suhtautua vakavasti koska sisäilmaongelmat voivat johtua niin monista eri tekijöistä. Ja ne vaikuttavat merkittävästi ihmisten hyvinvointiin, ministeri alleviivaa.
Häkkänen pitää tärkeänä sitä, että jokaisella kunnalla olisi yli valtuustokausien ulottuva toimenpidesuunnitelma sisäilmaongelmien ehkäisemiseksi ja nujertamiseksi, ja että kunnan asukkaat saavat helposti tietoa sisäilmatilanteesta. Mikkelille satelee kehuja.
- Jokaisella suomalaisella, vauvasta vaariin, tulee olla oikeus turvallisiin ja terveisiin tiloihin. Erityisesti silloin kun on kyse esimerkiksi oppimis- tai työympäristöstä. Tätä määrätietoista työtä on jatkettava yli hallituskausien ja mikä tärkeintä – yli valtuustokausien kunnissa. Mikkelille on ilo antaa kehuja aktiivisesta sisäilmatyöryhmästä. Ja siitä että jokainen voi käydä katsomassa verkosta sisäilmatoimintamallin perusteet sekä sisäilmakohteiden tilanteen, ministeri kehuu.
- Nämä kaikki ovat tärkeitä askeleita siihen, että tulevaisuuden Suomen rakentajat saavat käydä päiväkotinsa ja koulunsa turvallisissa ja terveellisissä tiloissa – unohtamatta tiloissa työskenteleviä aikuisia, Häkkänen muistuttaa.
Ministeri muistuttaa myös, että vaikka koulutusjärjestelmämme on maailmankuulu ja oppimistulokset erinomaisia, on paljon vielä tehtävänä.
- Tämä suomalainen menestystarina ei ole vielä valmis. Meidän on vahvistettava lasten ja nuorten tasa-arvoisia ja taustasta riippumattomia mahdollisuuksia tavoitella ja toteuttaa unelmiaan, kasvaa ja kouluttautua.
Ministeri muistuttaa, että koulutusjärjestelmämme pohja luodaan varhaiskasvatuksessa, jonka laatua pitää vaalia.
- Esiopetuksen olisi tärkeä tavoittaa ihan joka ikinen lapsi. Varhaiskasvatuslakia on vastikään uudistettu ja keskiössä on ollut juurikin laadun vahvistaminen. Nyt olisi hyvä pohtia esiopetuksen laajentamista kaksivuotiseksi. Näin kohennettaisiin erityisesti niiden lasten tilannetta, jotka eniten tukeamme tarvitsevat. Joilla lähtökohdat elämässä ja koulussa pärjäämiseen ovat heikommat, ministeri lisää.