top of page

Tunnelmallista joulua ja onnea vuodelle 2019

Kansanedustajan työni tällä istuntokaudella on ollut haastavaa, mutta antoisaa. Valinta Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi ja ministeriksi toivat lisää vastuuta. Tavoitteeni on tehdä päivittäin huolellista työtä suomalaisten hyväksi. Pitää luottaa tutkittuun tietoon, punnita asiat huolellisesti eri näkökulmista ja luottaa suomalaisiin arvoihin. Vastuuta on kannettava kaikista sukupolvista – myös tulevista.

Suomi oli kolme vuotta sitten velkakierteessä. Työttömyys kasvoi ja palvelujen ja eläkkeiden rahoitus olivat vaarantuneet. Uudistukset etenevät: 120 000 suomalaista on saanut töitä, yritystoiminta ja verotulot kasvavat, valtion velkaantuminen loppuu ja hyvinvointipalvelujen ja eläkkeiden rahoitus on saatu takaisin terveelle pohjalle.

Tulevaisuus on täynnä talouden ja turvallisuuden haasteita. Viisas ulko- ja turvallisuuspolitiikka on kaikkien suomalaisten etu. Tarvitsemme lisää panoksia yrittäjyyden, osaamisen ja työnteon vauhdittamiseen, jotta verotulot riittävät palvelujen rahoittamiseen joka puolella Suomea. Jokaisen on päästävä osalliseksi yhteiskunnasta, eikä ketään saa jättää syrjään. Samoin jokaisen oikeus hoivaan ja huolenpitoon tulee varmistaa.

Katson luottavaisesti Suomen tulevaisuuteen. Keskinäinen luottamus, oikeudentunto ja rehellisyys ovat suomalaisia vahvuuksia. Historia osoittaa, että tasa-arvoinen, turvallinen ja sivistynyt yhteiskunta menestyy jatkossakin. Meidän tulee nähdä toinen toisissamme enemmän yhdistäviä kuin erottavia piirteitä.

Kiitän palautteesta, kannustuksesta ja tuesta. Kansanedustajan ja ministerin työ on palvelutehtävä. Olen kevään 2019 vaaleissa ehdolla kansanedustajaksi Kaakkois-Suomen vaalipiirissä. Haluan jatkaa tätä työtä. Pyydän tukeasi. Toivon, että kerrot minulle (antti.hakkanen@eduskunta.fi) mahdollisuudestasi olla mukana.

Odotan yhteistä joulua saatuamme vastikään puolisoni Hennan kanssa suloisen tyttövauvan. Onnen ja ilon määrä on suunnaton. Joulu on läheisten kesken vietettyä aikaa, joulukirkon tunnelmaa ja suomalaisia perinteitä. Pidetään yhteyttä!

Antti Häkkänen

Oikeusministeri, kansanedustaja, varapuheenjohtaja, Kansallinen Kokoomus

Tilaa Antin eduskuntakirje!

Tilaaminen onnistui! Ollaan yhteydessä!

bottom of page