top of page

Oikeusministeri valtakunnansyyttäjän irtisanomisesta: "Inhimillisesti ikävä asia, mutta virka o


Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen irtisanominen oli ainoa selkeä vaihtoehto ratkaista poikkeuksellinen tilanne.

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo, että valtioneuvoston päätös irtisanoa valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen perustuu oikeusminsteriön tekemään perusteelliseen kokonaisarvioon.

Tapauksen saama julkisuus ei Häkkäsen mukaan ole vaikuttanut ratkaisuun eikä sen aikatauluun.

– Kaikki asiat vaikuttavat kokonaisarvioinnissa, tottakai. Mutta perusta on korkeimman oikeuden ratkaisu ja tuomio.

Tässä tapauksessa ei enää täyttä toimintakykyä ollut, joten tehtävästä on henkilö vaihdettava.

Häkkäsen mukaan kokonaisarvioinnin tekeminen lähti siitä, että kaikki virkamiesoikeudelliset toimet, myös irtisanomista lievemmät, olivat lähtökohtaisesti käytössä.

– Jos olisimme jo alussa tienneet tämän, niin emmehän olisi tätä kolmen viikon harkintaa tehneet.

Häkkänen korostaa, että valtakunnansyyttäjä on niin keskeinen oikeusviranomainen, että hänellä täytyy olla täysi toimintakyky, uskottavuus ja luotettavuus.

Tässä ei voi ottaa ensisijaisesti inhimillisiä kysymyksiä huomioon.

– Tässä tapauksessa ei enää täyttä toimintakykyä ollut, joten tehtävästä on henkilö vaihdettava.

– Tämä on varmasti inhimillisesti ikävä asia ja tilanne on hankala, mutta valtakunnansyyttäjän virka on henkilöään suurempi.

– Tässä ei voi ottaa ensisijaisesti inhimillisiä kysymyksiä huomioon, vaan ensisijaisesti sitä, että säilyykö Valtakunnasyyttäjänviraston ja koko syyttäjälaitoksen toimintakyky.

Tullaan järjestämään niin, että hän ei näihin tehtäviin näillä näkymin palaa.

Matti Nissisellä on pitkä virkamiesura takanaan ja Häkkäsen mukaan kuuden kuukauden irtisanomisaika. Nissisen työt eivät kuitenkaan jatku irtisanomisaikana.

– Käytännössä tullaan järjestämään niin, että hän ei näihin tehtäviin näillä näkymin palaa. Tehtävät loppuvat syyttäjälaitoksessa kokonaan.

Uuden valtakunnansyyttäjän haku pyritään Häkkäsen mukaan käynnistämään mahdollisimman nopeasti. Hän arvioi, että sijaisjärjestelyillä pystytään pitämään toiminnot yllä virastossa normaalisti.

Tilanne, jossa puoluepoliittisin perustein valitut päättäjät erottavat korkea-arvoisen oikeusvirkamiehen, vaatii erityisen tarkan harkinnan.

– Korostan sitä, että koska valtakunnasyyttäjä ja syyttäjälaitos ylipäätään on lainkäyttöviranomainen, niin tällaisessa tapauksessa, missä tehdään ratkaisuja virkamiesoikeudellisin perustein, täytyy olla erittäin huolellinen.

– Pelkästään pintatason lehtiotsikoiden perusteella tällaisia ei ryhdytä tekemään.

Kyse on oikeusviranomaisesta, joka nauttii itsenäisyyttä ja riippumattomuuttakin poliittisesta koneistosta.

Korkea-arvoisen oikeushallinnon virkamiehen irtisanominen vaatii Häkkäsen mukaan sen, että tilanne on erittäin vakava ja irtisanomiselle on selkeät perusteet.

– Ei tämmöinen ratkaisu ole ollenkaan helppo, koska tämä ei ole mikään normaali viraston päällikkö, vaan kyse on oikeusviranomaisesta, joka nauttii jossain määrin itsenäisyyttä ja riippumattomuuttakin myös poliittisesta koneistosta.

– Oikeusministeriö ei reagoi pintatasolla näihin asiohin tai jotenkin yhtäkkiä vaikkapa Twitterissä tai muualla.

Näin poikkeuksellisessa tilanteessa irtisanominen on ainoa selkeä vaihtoehto.

– Me huolella arvoidaan varsinkin tällainen vakava tilanne, jossa on kyse oikeusviranomaisen riippumattomuudesta, mutta samaan aikaan korkeasta luotettavuusvaatimuksesta ja moitteettoman toiminnan vaatimuksesta.

Häkkänen korostaa, että syyttäjälaitoksen täysimääräinen toimintakyky on keskeinen osa oikeusjärjestelmää.

– Tällä perusteella on päädytty siihen, että näin vakavassa, poikkeuksellisessa tilanteessa irtisanominen on ainoa selkeä vaihtoehto.

Tilaa Antin eduskuntakirje!

Tilaaminen onnistui! Ollaan yhteydessä!

bottom of page