Häkkänen: EU:n liityttävä Euroopan ihmisoikeussopimukseen
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen (oik.), EU:n oikeus-, kuluttaja- ja tasaarvoasioiden komissaari Vera Jourova, oikeusministeri Antti Häkkänen, tuomari Heikki Kanninen ja pääsihteeri, Ruotsin asianajajaliitto Anne Ramberg (vas.) oikeusministeriön järjestämässä seminaarissa Finlandia-talolla 31. lokakuuta.
Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok) vaatii, että EU:n pitäisi vihdoin liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Häkkäsen mukaan Euroopassa ja maailmalla on tapahtunut liikehdintää, jossa perusarvoja kyseenalaistetaan.
– Eurooppa on vielä tällä hetkellä selkeä arvojohtaja länsimaisten perus- ja ihmisoikeuksien edistämisessä. Euroopassa on kuitenkin meneillään huolestuttavaa arvojen kyseenalaistamista ja siksi meidän tulee vahvistaa yhteistä arvopohjaa, arvioi Häkkänen oikeusministeriön järjestämässä seminaarissa Finlandia-talolla.
Oikeusministerin mukaan ihmisoikeussopimukseen liittymällä EU voisi näyttää sitoutumisensa ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.
– EU:lla on ollut velvoite jo lähes kymmenen vuoden ajan liittyä Euroopan ihmisoikeussopimuksen osapuoleksi, Häkkänen sanoi.