Kokoomuksen Häkkänen iloitsee hallituksen herätyskokouksesta
Antti Häkkäsen mukaan kahden päivän istunnon tärkein viesti oli se, että muutkin hallituspuolueet ottavat tosissaan työllisyysasteen nostamisen tarpeen. Linkki
Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Häkkänen ei pidä hallituksen strategiaistuntoa kriisikokouksena. Hän kutsuu sitä herätyskokoukseksi.
- Toivon, että se on herätyskokous siihen, että nyt tarvitaan lisätoimia kasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi. Jos kahden päivän palaveri toimii heräyskokouksena, olen erittäin tyytyväinen.
Häkkänen kertoo, että on paikallaan pitää istunto, jotta saadaan hallituksen asettamat talous- ja työllisyystavoitteet täyttymään. Hän kertoo olleensa huolissaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) lausunnoista, ettei hallituksen asettama työllisyystavoite ehkä olisikaan hallituksen aito tavoite.
- Kokoomus ei tule tällaista hyväksymään.
Häkkänen muistuttaa, että kaikki talouden asiantuntijat ovat sanoneet talous- ja työllisyystavoitteen saavuttamisen vaativan reiluja lisätoimia, joita kokoomus on peräänkuuluttanut viimeiset puoli vuotta. Ilman lisätoimia työllisyystavoite uhkaa karata käsistä.
- Vain työllisyysasteen nostolla voidaan estää lisäleikkaukset, Häkkänen sanoo.
Hän jatkaa, että nyt näyttää siltä, että myös muissa hallituspuolueissa on ymmärretty tämä ja otettu se tosissaan.
- Tämä on kahden päivän istunnon tärkein viesti, Häkkänen sanoo.