Häkkänen: Julkiseen talouteen korjaussarja

Julkisen talouden kehityskulun kannalta keskeisin ongelma on valtion ja kuntien taloudellisissa suhteissa. Suomessa on vuosikausia harjoitettu julkisen sektorin sisäistä luottokorttipolitiikkaa, jossa eduskunta lupaa uusia menoja ja palveluja, mutta sysää rahoitus- ja toteutusvastuun kunnille. Valtioneuvoston tasolla on keskitytty liikaa 53 miljardin euron valtiontalouteen, kun samaan aikaan kuntasektorin vuosimenot ovat paisuneet jo yli 44 miljardiin euroon.

Valtio on vuosikausia maksanut vain 20-30% uusista julkisista kuntatason tehtävistä ja kunnat maksavat loput. Ja lakeja säädettäessä tehdyt kustannusarviot ovat lähes aina alakanttiin, koska mitä halvemmalta uusi palvelu säätämisvaiheessa näyttää, sitä vähemmän valtio joutuu maksamaan osuuttaan. Pääsääntöisesti vasta kuntatasolla huomataan, että julkiset menot paisuivat reilusti yli alun perin suunnitellusta. Näin löperö järjestelmä kannustaa kansanedustajia ja ministeriöiden virkamiehiä lupaamaan jatkuvasti uusia palveluja ja menoja, koska niitä ei tarvitse samalla rahoittaa valtion budjetista. Olen tämän nähnyt käytännön työssäni valtiovarainministeriössä ja tämä on selkeästi yksi suurimpia julkisen talouden rakenteellisia ongelmia.

Korjaus pitäisi aloittaa siitä, että jos valtio lupaa uuden palvelun, se myös maksaa sen kustannukset täysimääräisesti. Ja jos valtionosuuksia myöhemmin leikataan indeksi-jäädytyksillä tai suorilla leikkauksilla, niin tehtäviä vähennetään saman verran. Toinen askel on kustannusvaikutusten arvioinnin parantaminen mm. riippumatonta arviointineuvostoa käyttäen. Kolmas vaihe on se, että seuraava hallitus päättää kuntatalouden rahoitustasapainon turvaavasta kuntien tehtävien vähentämisestä heti hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Nämä kaikki muutokset johtaisivat siihen, että puolueet eivät voisi enää kevyin perustein antaa uusia menolupauksia. Tätä kautta valtion ja kuntien talouden kehitys menisi muutaman askeleen terveemmälle polulle ja tulevaisuuden sukupolvet kiittäisivät.