top of page

Antti Häkkäsen YLE:n vaalikonevastaukset: kuntavaalit 2017


YLE VAALIKONE

Kuntavaalit 2017

Antti Häkkänen

PUOLUE: Kansallinen Kokoomus

IKÄ: 32

AMMATTI:Kansanedustaja

Vastaukset:

1 Oppi

1. Nuoret on velvoitettava jatko-opintoihin tai työharjoitteluun suoraan peruskoulun jälkeen.

jokseenkin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Syrjäytymiseen on otettava kaikki keinot käyttöön. Työn ja koulutuksen ulkopuolelle ajautuminen vie syrjäytymisen polulle. Oppivelvollisuuden laajentaminen ei välttämättä ole kovin tehokas keino, mutta sitäkin voi kokeilla. Tarvitaan tehokkaampia keinoja.

2. Kuntien tulee tarjota lasten päivähoidon varhaiskasvatus ilmaiseksi kaikille lapsille.

jokseenkin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Varhaiskasvatus on nähtävä yhä vahvemmin osana oppimisen ja koulutuksen polkua. Tutkimusten mukaan varhaiskasvatuksella on suuri merkitys lapsen kasvulle ja kehitykselle. Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen maksuttomuus voisi olla pitkän aikavälin tavoite. Osittain tähän suuntaan jo menty kun päivähoitomaksut alenivat maaliskuun alusta pienemmissä tuloluokissa. Ei kuitenkaan realismia nopealla aikataululla kustannusten takia.

3. Kouluissa pitää olla vähintään kerran viikossa kasvisruokapäivä.

jokseenkin eri mieltä

Ehdokkaan kommentti

Kouluissa tulee olla monipuolista ja terveellistä ruokaa. Tarjolle useita vaihtoehtoja ja kasvisruoka voi olla yksi vaihtoehto jota oppilas voi kokeilla. Ei pakoteta ketään kasvisruokaan.

4. Kunnan tulee tukea kulttuuria antamalla tilojaan ilmaiseksi yhdistysten käyttöön.

jokseenkin samaa mieltä

5. Koulujen opetusryhmät ovat jo niin isoja, että oppiminen häiriintyy.

jokseenkin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Ryhmäkokojen kasvu haittaa erityisesti tukea tarvitsevia oppilaita. Joissain kunnissa ryhmäkoot paisuneet suuriksi ja tämä haittaa oppimista.

2 Hoito

1. Vanhuksilla on oltava oikeus palvelukotipaikkaan, koska nykyinen kotihoito ei ole riittävää.

jokseenkin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Liian huonokuntoista ihmistä ei tule jättää kotiin.

2. Nykyisten kuntatyöntekijöiden työpaikat on turvattava sote-uudistuksessa.

jokseenkin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat työllistetyimpiä suomalaisia seuraavat vuosikymmenet. Työpaikkojen määrä tulee kasvamaan ja tulevaisuus näyttää työntekijöille erittäin hyvältä. Muiden alojen työntekijöille ei näin varmaa tulevaisuutta ole näköpiirissä.

3. Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimivuus on tärkeämpää kuin sijainti.

jokseenkin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Tietyt palvelut on saattava laadukkaina läheltä. Mutta joissain tapauksissa palvelun laatu on tärkeämpää kuin etäisyys. Esimerkiksi leikkauksia tehtäessä laatu on kaikkeista tärkeintä.

4. Kunnallisten terveyspalveluiden yksityistäminen tuo palveluihin tehokkuutta ja säästää kustannuksia.

jokseenkin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Oikein tehtynä ulkoistaminen säästä veronmaksajien rahoja ja parantaa laatua ja palvelun saatavuutta. Termeistä kommentti: Yle on tässä vähän sählännyt termeissä: yksityistäminen on eri asia kuin ulkoistaminen.

5. Avohoidon suosiminen mielenterveystyössä luo turvattomuuden tunnetta.

jokseenkin samaa mieltä

3 Raha

1. Kuntaveroa voidaan laskea roimasti, koska suuri osa tehtävistä siirtyy maakuntahallinnolle.

täysin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Veroja on leikattava sen verran kun sote-kustannuksia siirtyy maakunnalle. Veronmaksajien rahojen kanssa täytyy olla tarkkana ja jokaista kansalaiselta otettavaa veroeuroa on kohdeltava kuin kukkaa kämmenellä.

2. Rakentamista on nopeutettava kansalaisten valitusoikeutta rajoittamalla.

jokseenkin samaa mieltä

3. Yksityisautoilijoita suositaan liikaa kaavoitusratkaisuissa.

jokseenkin eri mieltä

4. Kunnan pitää tukea yrityksiä tarjoamalla niille halpoja tontteja.

täysin samaa mieltä

5. Ympäristö- ja luontoarvoista voidaan joustaa, jos siten voidaan lisätä työpaikkoja.

jokseenkin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Työllisyyden ja yrittäjyyden vahvistaminen on kuntapäättäjien avaintehtävä. Tämän tulee kuitenkin tapahtua sopusoinnussa ympäristön kanssa. Luontoarvoja on vaalittava yhä tarkemmin.

4 Arki

1. Oman kuntani tulee ottaa vastaan Suomesta turvapaikan saaneita.

jokseenkin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Olemme jo vastaanottaneet pakolaisia. Jatkossakin tätä voidaan jossain määrin tehdä, mutta samalla on myös huomattava, että valtaosa pakolaisista on muuttanut lyhyen ajan kuluessa kaupunkeihin.

2. Kirjastojen palveluista voisi periä vuosimaksun.

jokseenkin eri mieltä

Ehdokkaan kommentti

Kuuluu jo veroihin

3. Tulorajat kunnan vuokra-asunnoista on poistettava.

jokseenkin eri mieltä

4. Kuntani käyttää liikaa rahaa urheilupaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon.

täysin eri mieltä

Ehdokkaan kommentti

Liikunnan ja terveyden edistäminen on kunnan päärooleja jatkossa. Mäntyharjussa urheilupaikat pidettävä vieläkin paremmassa kunnossa.

5. Jokaisen pitää päästä palveluiden äärelle joukkoliikenteellä.

jokseenkin eri mieltä

Ehdokkaan kommentti

Täysin mahdotonta järjestää maaseudulla. Kaupunkiseuduilla vielä mahdollista. Autoilun kustannukset pidettävä kohtuullisina, jotta jokaisella on oikeasti mahdollisuus liikkumiseen.

5 Koti

1. Mäntyharjun tulisi liittyä Mikkeliin

täysin eri mieltä

2. Kunnan tulee tarjota kokoaikainen päivähoitopaikka kaikille lapsille

jokseenkin eri mieltä

Ehdokkaan kommentti

Talous on tiukalla ja joka paikassa on oltava tarkkana. Esimerkiksi vanhustenhuollossa on huutava pula lisäresursseista. Päivähoitoon voidaan tehdä pieniä rajauksia, jos toinen vanhempi on kotona. Tällöin voi olla ihan järkevää, että päivähoito on rajattu lapsen osalta 20 h viikkoon, jotta veroeuroja riittää toisiin palveluihin.

3. Kunnan pitää satsata kulttuuripalveluihin vaikka liikuntapalveluista tinkimällä

jokseenkin eri mieltä

Ehdokkaan kommentti

Ei tarvita tällaista vastakkainasettelua

4. Kunnan tulisi ottaa aiempaa enemmän taloudellista riskiä työpaikkojen saamiseksi

jokseenkin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Kunnan tulee mahdollistaa ja tukea yrittäjyyttä. Kunnan ei tule itse kuitenkaan ryhtyä yrittäjäksi.

5. Koulujen opetusryhmien kokoa tulee kasvattaa

täysin samaa mieltä

6 Arvot

1. Ennen ei ollut paremmin - suomalaisen elämäntavan muutokset ovat olleet hyvästä.

jokseenkin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Elintaso on noussut, sivistystaso kasvanut, väkivalta vähentynyt, sairauksia pystytään hoitamaan paremmin, lapsikuolleisuus vähentynyt, naisten ja miesten tasa-arvo parantunut jne. Samalla kuitenkin huonojakin piirteitä: mm. ahkeruus, oma-aloitteisuus ja velvollisuus työntekoon on heikentynyt

2. Tarvitsemme vahvaa johtajuutta, joka voi korjata ongelmat ilman tarvetta kompromisseille.

jokseenkin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Monitahoinen juttu, eikä ole yksinkertaista lääkettä. Johtajuus on pitkälti sitä, että uskaltaa myös tehdä sillä hetkellä epäsuosittuja asioita. Tätä tarvitaan enemmän.

3. Lasten on tärkeämpää olla uteliaita ja itsenäisiä kuin hyvin käyttäytyviä ja tottelevaisia.

ohita kysymys

Ehdokkaan kommentti

Huono kysymys

4. Pohjimmiltaan elämässä vallitsee resurssi- ja valtakilpailu, jossa ei pärjää ilman taistelua.

täysin eri mieltä

Ehdokkaan kommentti

Höpö höpö. Toisen menestys ei ole toiselta pois.

5. Yhteiskunnassamme olisi vähemmän ongelmia, jos ihmisiä kohdeltaisiin tasa-arvoisemmin.

jokseenkin samaa mieltä

6. Suomessa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet rikkauteen ja onneen.

jokseenkin samaa mieltä

Ehdokkaan kommentti

Mahdollisuuksien tasa-arvo on Suomessa korkealla. On itsestä kiinni mitä teet elämälläsi. Koulutus on maksutonta aina tohtoriksi saakka.

Tilaa Antin eduskuntakirje!

Tilaaminen onnistui! Ollaan yhteydessä!

bottom of page