top of page

Antti Häkkänen: Väkivaltarikosten ja seksuaalirikosten rangaistusasteikkoja arvioitava

Rikosoikeusjärjestelmä sisältää lukuisia elementtejä, joihin puuttumalla voidaan vaikuttaa tosiasialliseen rangaistustasoon, oikeusministeri muistuttaa.

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoo, että erilaisia rangaistusjärjestelmän osia otetaan oikeusministeriössä syksyn aikana tarkasteluun.

Arvioitavaksi tulevat hallitusohjelman mukaisesti erityisesti väkivaltarikosten ja vakavimpien lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistukset, Häkkänen totesi oikeustajua selvittäneen tutkimuksen julkistamistilaisuudessa keskiviikkona.

Ministeriössä laadittavassa muistiossa tarkastellaan tutkimuksen ja muiden tietojen perusteella muutosten tarvetta, eri toimien vaikuttavuutta sekä hyötyjä ja kustannuksia.

Häkkänen korosti, että rikosoikeusjärjestelmä sisältää lukuisia elementtejä, joihin puuttumalla voidaan vaikuttaa tosiasialliseen rangaistustasoon. Näitä ovat muun muassa rikosten tunnusmerkistöt, rangaistusasteikot, seuraamusten täytäntöönpano ja sisältö.

– Seuraamuksista on esimerkiksi mahdollista tehdä vaativampia ja vaikuttavampia kehittämällä niiden sisältöä.

Ministerin mukaan oikeusministeriössä on jo käynnistetty ja valmisteilla rangaistusten osalta useita toimia. Nyt julkistettu tutkimus antaa näille tukea ja vauhtia.

Häkkänen muistutti, että oikeusministeriössä tehdään paljon muitakin töitä kriminaalipolitiikan alalla kuin vain lainsäädäntötyötä.

– Oikeusministeriö pyrkii aktiivisesti lisäämään yhteiskunnan turvallisuutta vähentämällä uusintarikollisuutta. Esimerkiksi päihdekuntoutus ja rikoksentekijöille suunnatut toimintaohjelmat ovat seuraamusjärjestelmän ydintoimintaa.

Oikeustajututkimus: Kansalaisten käsitykset sopivasta rangaistustasosta vaihtelevat

Tilaa Antin eduskuntakirje!

Tilaaminen onnistui! Ollaan yhteydessä!

bottom of page