Mäntyharjulla on menestymisen mahdollisuudet - Biotalouden, osaamisen ja yrittäjyyden maakunta

24.03.2017

 Biotalouden, osaamisen ja yrittäjyyden maakunta

 

Etelä-Savo on kasvavien mahdollisuuksien aluetta. Monet vahvuutemme liittyvät maailman suuriin muutoksiin. Esimerkiksi vuonna 2030 maailmassa tarvitaan 50 % nykyistä enemmän ruokaa, 45 % enemmän energiaa ja 30 % enemmän vettä. Samaan aikaan matkailu lisääntyy ja ihmiset kaipaavat virkistävää aikaa luonnossa. Meillä riittää näihin osaamista ja tarjontaa. Luotetaan vahvuuksiimme.

 

Kokoomuksen mielestä maailman megatrendien tutkimukseen, osaamiseen ja yrittäjyyteen on panostettava yhä vahvemmin. Pärjäämme korkealla osaamisella. Koulutuspolun on oltava laadukas aina varhaiskasvatuksesta tohtoriopintoihin.

 

Uudella teknologialla ja tutkimustuloksilla voidaan esimerkiksi puusta ja muusta biomassasta saada ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja yhä erilaisempiin tuotteisiin. Näiden tuotteiden kysyntä kasvaa maailmalla. Tästä hyötyy koko Suomi, mutta erityisesti Etelä-Savon asukkaat.

 

Energiapolitiikan muutoksessa Etelä-Savo on voittaja. Kokoomus haluaa viedä Suomea pois fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvaa energiaa ja biotaloutta. Vähennämme fossiilisen polttoaineen tuontia ja suosimme kotimaista uusiutuvaa energiaa. Etelä-Savo on tässä energiapolitiikan muutoksessa selkeä voittaja työllisyyden ja kasvumahdollisuuksien näkökulmasta.  

 

Yritysveron kevennys vauhdittaa biotaloutta

 

Maakuntamme kannalta on ratkaisevan tärkeää, että biotalouden kasvunäkymät ovat vahvistuneet. Taustalla metsäteollisuuden uudessa nousussa on kysynnän kasvun lisäksi biotalouden yritysten onnistuneet panostukset uudistumiseen ja osaamiseen. Taustalla on myös viisasta politiikkaa. Kokoomus ajaa niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla yrittäjyyttä vahvistavaa politiikkaa. Uusien työpaikkojen syntymiseksi tarvitaan korkeaa osaamista, tutkimusta ja parannuksia yritysten toimintaympäristöön.

 

Esimerkiksi viime vaalikaudella Kokoomuksen aloitteesta tehty yritysverotuksen kevennys on poikinut paljon investointeja ja työpaikkoja. Moni puolue arvosteli Kokoomusta yritysverotuksen keventämisestä, mutta nyt on kuultu ympäri Suomea uutisia uusista investoinneista, joiden taustavaikuttimena on yritysverotuksen kevennys. Muun muassa Äänekosken jättimäisen investoinnin taustalla vaikutti pääjohtaja Jordanin mukaan keventynyt yritysverotus. Kokoomuksen mielestä yritysympäristöä edelleen parantamalla voidaan vauhdittaa biotalouden yritysten kasvumahdollisuuksia ja työllisyyden vahvistumista Etelä-Savossa.

 

Matkailu ja puhdas ruoka ovat valttejamme

 

Myös matkailussa on vielä paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. Puhtaan luonnon viehätys on Etelä-Savon tulevaisuuden menestystekijä. Lappiin on panostettu vuosikausia ja tulokset näkyvät voimakkaasti kasvavana matkailuna. Nyt on Saimaan alueen vuoro. Saimaan alue täytyy saada matkailun kansalliseksi kärkikohteeksi. Matkailuyrittäjyyden erityispiirteet on otettava paremmin huomioon päätöksissä. Tähän tarvitaan valtakunnan tason linjauksia, mutta sitäkin enemmän maakuntamme yksituumaisuutta ja viisautta.

 

Ympäri maailmaa ihmiset vaativat myös laadukkaampaa ruokaa ja puhdasta vettä. Maakunnassamme on mm. vesitutkimuksen kansainvälistä huippuosaamista ja tätä kautta mahdollisuudet päästä maailman kasvaville puhtaan veden markkinoille. Samoin Etelä-Savon korkea osaaminen ruoantuotannossa on valttikortti niin kotimaan kuin kansainvälisillä markkinoilla. Suomalaisen ruuan maine on maailmalla korkeassa arvossa. Kotimaisen ruoan suosiminen luo paremmat mahdollisuudet luoda vientituotteita. Vientiponnisteluja tarvitaan yhä enemmän, jotta markkinat avautuisivat. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo toimi tässä tienraivaajana Aasian markkinoille toimiessaan maa- ja metsätalousministerinä.

 

Viitostien rahoitus hoidettiin maaliin

 

Kokoomuksen mielestä Etelä-Savon elinvoiman avaintekijä on hyvät liikenneyhteydet. Tiestön kunnon parantaminen on niin yritystoiminnan ja työllisyyden kuin myös arjen liikkumisen kannalta ratkaisevan tärkeää. Olemme viime aikoina saaneet vietyä maakunnan elinvoiman kannalta tärkeitä liikennehankkeita eteenpäin. Esimerkiksi valtaväylämme Viitostien rahoitus saatiin varmistettua, Savonlinnan syväväylän hanke etenee, Sulkavan Vekaransalmen siltahanke etenee ja alemman asteen tiestön korjaushankkeet etenevät ympäri maakuntaa. Vaikka rahaa tarvitaan vielä lisää, niin tässä vaikeassa taloustilanteessa nämä rahoituspäätökset ovat maakunnan kannalta selkeitä onnistumisia.

 

Asumisen ja rakentamisen byrokratiaa puretaan

 

Asumisen ja rakentamisen ympärille on Suomessa tehty viime vuosikymmeninä tiheä normituksen verkko. Liiallinen sääntely on nostanut asumisen hintaa, kaventanut rakentamisen mahdollisuuksia ja estänyt elinvoimaa lisääviä hankkeita.

Otettaessa vielä huomioon, että suomalaisten varallisuudesta merkittävin osa on kiinni kiinteistöissä ja asumisessa, ei ole yhdentekevää minkälaiseksi asumisen ja rakentamisen sääntelyä kehitetään.

Kokoomus haluaa antaa lisää päätösvaltaa rakentamiseen liittyvissä asioissa ihmiselle itselleen ja paikallistason toimijoille sekä nopeuttaa lupaprosesseja. Valtakunnan tasolla helpotamme rakentamismahdollisuuksia mm. lyhentämällä valitusmenettelyjä, helpottamalla haja-asutusalueiden rakentamista, kohtuullistamalla jätevesiasetusta ja siirtämällä poikkeamisrakentamisen päätösvaltaa ELY-keskuksilta kunnille.

 

Yrittäjäystävällisimmäksi maakunnaksi

 

Etelä-Savon kuntien elinvoima on riippuvainen alueen yritystoiminnasta. Yritykset tuovat työpaikkoja, asukkaita ja verotuloja. Ilman yrityksiä ei ole verotuloja palveluihin. Tämä yhtälö olisi hyvä muistaa kaikissa puolueissa.

 

Siksi kaikkien päättäjien tulisi uusissa kunnanvaltuustoissa keskittyä nykyistä enemmän yrittäjyyden vahvistamiseen. Otetaan yhdessä tavoitteeksi nostaa Etelä-Savo yrittäjäystävällisimmäksi maakunnaksi.

Please reload