Häkkäsen kolumni Venäjän ja Suomen historiasta: Satavuotias Suomi ja Venäjä

10.01.2017

 

Suomi juhlii 100 vuoden itsenäistä taivalta aikana, jolloin Euroopan valtioiden väliset suhteet ovat taas kerran murroksessa. Ilmiöt ovat monella tapaa toistumaa historiasta. Suomen itsenäisyyden juhlavuonna Suomen yhteys Euroopan ja Venäjän historiaan olisi nostettava kärkipaikalle.

 

Kohtalonyhteys eurooppalaiseen suurvaltapolitiikkaan, Venäjään ja nouseviin ilmiöihin on säilynyt tiiviinä vuosisatojen ajan. Suhde Venäjään nousi erityisen merkittävään asemaan, kun Pietari Suuri päätti 1700-luvun alussa rakentaa Pietarin kaupungin Ruotsi-Suomen rajan tuntumaan. Pietarin läheisyys ja Itämeri ovat sävyttäneet jo vuosisatoja Suomen turvallisuuspoliittista asemaa.

Sotaisan Ruotsi-Suomen osana suomalaiset olivat mukana monessa eurooppalaisessa sodassa tahtomattaan. Näiden tapahtumaketjujen lopputulokset ovat olleet monesti suomalaisten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella.

Esimerkiksi Napoleonin sotien aikana 1800-luvun alussa suomalaiset joutuivat sotaan Ranskan ja Venäjän sopimusten takia. Sodan taustalla oli Ranskan tavoite pakottaa myös Ruotsi-Suomi Englannin kauppasaartoon. Venäjän vallattua Suomen, saimme autonomian, joka mahdollisti itsenäisen kansakunnan peruspilareiden vahvistumisen.

 

Saksan merkitys on myös ollut tärkeä. Ensimmäisen maailman sodan loppupuolella Saksan tärkeä tuki ei ollut hyväntekeväisyyttä, vaan pyrkimys rajata Venäjän vaikutusvaltaa.

Toisen maailmansodan aikana Saksan keskeinen tuki ei myöskään ollut hyväntekeväisyyttä, vaan pyrkimys rajata Neuvostoliiton etenemistä. Suomen tasapainoilu historian karikoissa on onnistunut, vaikkakin olemme monesti olleet eurooppalaisen suurvaltapolitiikan pelinappulana.

 

Kauppapoliittisilla suuntautumisilla on myös ollut merkittävä rooli Suomen kansainvälisen aseman rakentumisessa. Metsäteollisuuden vahva veto läntisille markkinoille on ollut jo useamman vuosisadan ajan tärkeässä roolissa. Jos länsivienti ei olisi ollut myös 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla niin vahvaa, olisi sotakorvausteollisuuden ja bilateraalikaupan vahvistama idänkytkös muuttanut Suomen kansainvälisen aseman hyvin hankalaksi. Suomi olisi tullut taloudellisesti liian riippuvaiseksi Neuvostoliitosta ja mahdollisuudet astua läntisen Euroopan kanssa yhteiselle integraation tielle olisivat entisestään heikentyneet.

 

Nyt 2010-luvulla toistuu moni historiasta tuttu ilmiö. Euroopan maiden yhteistyökyky on murenemassa ja yksittäiset suurvallat ajavat voimakkaasti omia etujaan.

Westfalenin rauhassa 1648 luodut kansainvälisen oikeuden peruspilarit ovat taas kerran murenemassa, kun valtiot eivät koostaan riippumatta olekaan koskemattomia ja tasavertaisia.

Pieniä valtioita suojaava sääntöperustainen kansainvälisten suhteiden järjestelmä on selvästi kyseenalaistettu. Samoin energia- ja kauppapolitiikka on taas kerran noussut luonnonvaroistaan riippuvaisen Venäjän aggressiivisen politiikan keskiöön. Entisaikojen suurvaltapolitiikka, jossa pienet valtiot olivat heittopusseina, on nostanut päätään.

 

Tällaista historiasta tuttua kehityskulkua vastaan suomalaisten kannattaa tehdä kovasti töitä. Tiedämme mihin se voi johtaa. 100 vuotta täyttävä Suomi on nyt EU-jäsenyyden ja sääntöperustaisen kansainvälisen järjestelmän aikana tosiasiallisesti itsenäisempi tekemään ratkaisujaan, kuin koskaan.

Tämä on taitavan työn ja otollisten eurooppalaisten kehityskulkujen tulosta.

 

Antti Häkkänen

kansanedustaja (kok.)

Mäntyharju

Please reload