top of page

Häkkänen Länsi-Savossa: Riihi oli vaikea

Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen oli koko elokuun ajan valmistelemassa kokoomuksen budjettilinjauksia yhdessä ministeriryhmän kanssa. Tilanne on tuttu miehelle, joka on ollut Jyrki Kataisen (kok.) ja Paula Risikon (kok.) erityisavustajana vastaavassa tilanteessa.

- Nyt ei tehty samanlaisia megaluokan ratkaisuja kuin Kataisen riihessä. Tämänkertainen riihi oli kuitenkin vaikea siksi, että hallitus joutui tekemään valinnan työllisyyttä lisäävien toimien ja lisäleikkausten välillä. Osa työllisyyttä lisäävistä toimista on ikäviä. Niitä valmistellaan yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Mutta onneksi ei jänistetty, koska siitä olisi seurannut lisäleikkauksia.

Etelä-Savon kannalta Häkkänen pitää valtion budjettiesityksen tärkeimpänä kohtana sitä, että Viitostien remontti etenee Mikkelin ja Juvan välille. Se on yksi isoista ensi vuoden uusista tiehankkeista.

Perustienpidon rahoista maakuntaan on jo aiemmin päätetty pienempiä työmaita, kuten Sulkavan Vekaransalmen lossin korvaaminen sillalla. Nämä työmaat eivät näy erikseen budjetissa.

Häkkänen arvioi, että yrittäjävähennykset ja muut työllistämistä helpottavat ratkaisukeinot purevat erityisen hyvin Etelä-Savossa, jossa on paljon pieniä- ja keskisuuria yrityksiä.

- Verokohtelun keventäminen helpottaa myös yritysten sukupolvenvaihdoksia, kun yrittäjä eläköityy ja jatkajaa mietitään. Siinä on kyse hyvin monista työpaikoista, Häkkänen sanoo.

Tilaa Antin eduskuntakirje!

Tilaaminen onnistui! Ollaan yhteydessä!

bottom of page