Kokoomuksen Häkkänen: Arkipyhät pois, julkisen sektorin lomat syyniin ja kauppojen aukiolot sekä kaavoitus vapaaksi

07.09.2015

Kokoomuksen eteläsavolainen kansanedustaja Antti Häkkänen sanoo, että ympäristöministeriön sääntely hankaloittaa kauppojen ja kauppakeskusten rakentamista sinne, missä kysyntää olisi.

 

Kansanedustaja Antti Häkkänen (kok.) kannattaa työelämän perusteellista mylläystä. Häkkänen luopuisi arkipyhistä ja tarkistaisi julkisen sektorin lomat yksityisen sektorin tasolle. Lisäksi Häkkänen pitää tärkeänä kauppojen aukioloaikojen vapauttamista.

 

– Pitää karsia kaikkea sääntelyä, mikä haittaa yrityksen joustavaa toimintaa silloin, kun kysyntää on. Esimerkiksi jos Kaakkois-Suomessa on kysyntää turismin johdosta, niin kyllä kauppiaan pitäisi itse saada päättä, milloin kauppa on auki, Häkkänen sanoo.

 

Häkkäsen mukaan julkiset palvelut kuten lasten päivähoito sopeutuisivat, jos kaupat olisivat auki yötä päivää.

 

– Vuorotyötä tehdään Suomessa paljon erilaisissa kellonajoissa, niin viikolla kuin viikonloppuna. Päivähoidot pystytään järjestämään, se ei ole ongelma. Iso kuva on se, että saavutettuja etuja tai tiettyjä nykyisiä rakenteita ei välttämättä pystytä säilyttämään, jos halutaan tulevaisuuden työllisyys pitää korkealla.

 

Hallituksen normitalkoot saisivat Häkkäsen mukaan osua myös kaavoitukseen. Kauppoja ja kauppakeskuksia pitäisi saada rakentaa vapaammin.

 

– Kaavoitusjärjestelmää pitää vapauttaa niin, että kauppoja voidaan rakentaa sinne, missä kysyntää on. Eikä niin, että liian tarkoilla ympäristöministeriön sääntelyllä sitä rajataan, Häkkänen pohtii.

 

"Lakolla uhkailu on mennyttä maailmaa"

Yhteiskuntasopimuksen kaaduttua hallitus on etsinyt kiivaasti keinoja kilpailukyvyn parantamiseksi. Hallituksen tiukka linja ei Häkkäsen mukaan järkytä yhteiskunnassa vallitsevaa rauhaa, vaikka hallituksen väläytykset esimerkiksi työntekijöiden oikeuksien heikennyksistä on saanut työoikeuden asiantuntijat varoittamaan riitaisista ajoista ja lakoista.

 

– Toki jotkut ay-liikkeen johtajat ajattelevat näin, mutta luulen, että lakoilla uhkailu on mennyttä maailmaa. Pitäisikö tällaisessa tilanteessa, jossa Suomi on uppoamassa jäädä tilanteeseen, jossa uhkaillaan lakoilla, että ei tehtäisi mitään. Tällaiseen peliin ei kansan valitsemien päättäjien pidä todellakaan lähteä mukaan. Nyt pitää tehdä reippaita uudistuksia, Häkkänen lataa.

 

 

 

Please reload